sunnuntai 8. helmikuuta 2015

i love my home



Ensimmäinen ikioma kotini. Omin käsin rakennettu. Pikkuhiljaa alkaa tajuamaan asian. Pikkuhiljaa, ei vieläkään ihan täysin :)
Täällä kuitenkin ollaan asusteltu jo yli kuukausi. On aivan ihana sisustella paikkoja kun kaikki alkaa olemaan valmista. Sauna odottelee vielä sähkömiestä kytkemään kiukaaseen sähköt. Ensi viikolla pitäis päästä löylyihin! On sitä odotettukin..


Aluksi meidän olohuone oli tosi tyhjä ja alaston. Mikään ei oikein sopinut sinne. Itseäkin vähän huvittaa kun mietin montako kertaa olohuoneessa ja keittiössä on vaihdettu verhot. Kaikki vaihtoehdot piti tietenkin kokeilla :) Lopulta siihen kuitenkin jäi samat kuin edellisessä asunnossamme oli olohuoneessa. Mustavalkoiset, aaltokuvioiset, jotka laskeutuvat kauniisti ja ovat sopivan "jämäkät", sekä pysyvät muodossaan. IKEAlta löytyi ihanat, verhoihin sopivat NATTLJUS-koristetyynynpäälliset.
Sohvan yläpuolelle laitetaan seinävalot, joista vasta toinen on paikoillaan. Niiden väliin ostin IKEAlta tyylikkään, mustan STAVE-peilin, joka sopii mielestäni siihen kuin nakutettu :)




Tv-tason kanssa meillä on ollut vähän epäonnea. IKEAhan pelasti siinäkin asiassa :) BESTÅ-taso tarttui mukaan, ja olen niin tyytyväinen tuohon! Täydellisen kokoinen ja simppelin näköinen. (Tässäkin kuvassa näköjään taas erit verhot)

Ihan lempparijuttu joka sieltä Haaparannan reissulta tuli ostettua, on tuo pyöreä LÖVBACKEN-sohvapöytä. Onneksi tuokin on niin näkyvällä paikalla, että saa ihastella vähän väliä, heh :)


Makuuhuone on vähän vielä arvoitus, että minkätyylinen siitä tulee. Beige ainakin pysyy, koska on niin rauhoittava väri. Meidän makkari on siitä erilainen huone, että sieltä löytyy itse väkertämiäni juttuja. Leoparditaulun tein joskus serveteistä, jotka vain asettelin kehyksiin. Siitä onkin tullut lempitauluni, minun näköiseni.
Koristetyynynpäällisen ompelin joskus viime kesänä. Mustaa ja beigeä, sopii hyvin yhteen.


Saarekkeen baarituolien kanssa on myös ollut kaikenlaista :D Aluksi ostin IKEAlta edulliset jakkarat, mutta ne olivat vähän vääränlaiset meille. Jyskistä löytyi sitten upeat tuolit, jotka tulivat jäädäkseen :) Todella käytännölliset, ja niin muhkeat että niissä on nautinto istuskella aamiaisella. Lisäksi korkeutta voi säätää ja istuinta kääntää.



Täällä on podettu flunssaa, joka ehkä pikkuhiljaa hellittää. Aurinkoista viikkoa kaikille! :-)
>jonna

perjantai 2. tammikuuta 2015

Uusi kotimme

Heii pitkästä aikaa!

Pikkutaukooni on nyt hyvä syy: Olemme muuttaneet!
Nykyisellä asuinalueellamme toimii todella huonosti netti ja puhelinlinjat, mikä on vaikeuttanut bloggaamista ja elämää muutenkin. Todella raivostuttavaa, mutta ei auta valittaa kun asia oli meillä tiedossa jo ennen rakentamista ;)

Mutta täällä siis asutaan onnellisina, mooonien vaikeuksien kautta voittoon!
Kun muutimme, meille ei tullut sähköjä (muuten kuin ulkoa jatkojohdolla kahvinkeittimeen), eikä lämmintä vettä. Meillä ei ollut suihkua eikä sänkyä. Yksi huone oli täysin kesken, sauna on vieläkin :D. Tavaraa oli huoneet täynnä.
Silti meillä oli niin uskomaton olo kun laitettiin ulko-ovi lukkoon ja käytiin nukkumaan.

Noh, se uskomaton olo on välillä vähän heikentynyt muuttoväsymyksen, stressin ja vastoinkäymisten takia :). Mielialat on heitelly.
Mutta nyt alkaa tilanne olemaan jo paljon parempi. Kaikki muu on valmista paitsi saunan panelointi+lauteet. Sähkömiehellä on lisäksi vielä kytkettävää, mutta asuminen alkaa olemaan normaalia :) Tottakai pientä näpräystä riittää vielä pitkäksi aikaa, mutta jos oikein katsoin niin meillä on nyt täysin listoitettu talo! Se on jo saavutus :)

Ja tältä täällä näyttää:








Ihana miettiä tavaroille paikkoja ja tehdä ihan luvan kanssa listaa mitä sisustusjuttuja pitää ostaa :) ja sitten ostella niitä!
Joululahjaksi ostin itselleni design-käsipyyhkeet ja vanhemmiltani sain Nappulat. Ihanat!
Paljon ois kerrottavaa mutta ensikerralla lisää :)

Onnellista uutta vuotta kaikille ☆☆

>jonna

maanantai 1. joulukuuta 2014

Muutto lähestyy...

Nyt pukkaa stressiä! Tasan kolmen viikon päästä meillä pitää olla nykyinen asunto tyhjä, ja uusi koti valmis. Siis apua. Tuntuu että hommaa on niin paljon, mutta toisaalta tänään mietittiin (uskoteltiin), että ei sitä ehkä niin hirveästi olekaan :) Lähinnä pintoja enää, ja saunatilat. Keittiökalusteet on tilattu, pihaa saatu siivottua, lattialämmitys on päällä ja tasoitemies tasoittaa seiniä. Ulko-ovetkin on laitettu pari viikkoa sitten paikoilleen, ja oven yläikkunaa piti mallata kuvaan :)
Talon ulkovaloja ollaan käyty etsimässä, samoin olohuoneen seinälamppuja. Jospa nekin saatais kohta valittua:)

Viime viikolla käytiin tilaamassa sohva ja sänky Maskun synttäreiltä. Saatiin valikoitua juuri meille täydelliset jutut! Sohva tulee kylläkin vasta ensi vuoden puolella, mutta sänky luvattiin jouluksi. En malta odottaa...tuttu tunne nykyään :)

Noin kuukausi sitten meillä kävi varkaita raksalla. Juuri rautakaupasta tullut lautapaketti lähti, ja sähköjohtorullia oli viety. Voi että pisteli vihaksi! Nyt ollaan asennettu kamera uudestaan, ja se tallentaa onneksi kuvan kaikista raksalla kävijöistä. Suosittelen kyllä kameraa kaikille rakentajille, varkaat osaa olla törkeitä.

Aika vähän on tullut otettua kuvia, osa näistäkin kuvista on jo "vanhoja", esimerkiksi ulko-oven viereiset seinät on jo levytetty ja saumattu.

Tämmöistä tänään! Jännittävää joulukuun alkua kaikille :-)

>jonna



torstai 16. lokakuuta 2014

Pikamoikat

Kylläpäs on aikaa vierähtänyt viime postauksesta! Syytä en osaa oikein selittää, on vain ollut kaikenlaista ;)

Palju on saapunut, ja se on upotettu pihasaunan terassiin. Pihasauna alkaa olla ulkoa valmis, lattiapohjatkin sinne on tehty.

Pääsisäänkäynnille on tehty kuisti, ja tolpat kiinnitetty ja maalattu. Kuistia oli ihan mukava ruuvailla, ja nyt talo näyttääkin kivan valmiilta.

Takkaa on muurattu pari päivää, ja se alkaa olemaan luukkua ja pinnoitusta vaille valmis. Ollaan siihen todella tyytyväisiä. Luulin, että siitä tulee paljon pienempi, mutta se onkin todella kivan kokoinen.

Väliseinille on pystytetty runkoja, ja huomenna tulee miehet laittamaan puhallusvillan katolle.
Ja yksi odotetuimmista asioista on saapunut, ikkunat nimittäin! :) Huomenna sitten niiden asennus. En malta taas odottaa ;)

Pimeys ja pakkaset tulivat ihan yllättäen, oli se kesä niin helppoa aikaa! Mutta kestettävä se on, jos aikoo joskus muuttaa. Hullua, että jouluna pitäisi asua tuolla! :))

Ps. Kuvissa kuistit eivät ole vielä täysin valmiit, en muistanut ottaa valmiista kuvia :)

Mukavia syyspäiviä kaikille!
>jonna

maanantai 8. syyskuuta 2014

Talon maalaus: done!

Talo on paneloitu, ja maalattu ulkoa nyt kokonaan. Vielä nurkkalaudat ja ikkunat, niin se on ulkoa täysin valmis! :)
Kuistisyvennyksestä tuli mielestäni upean värinen! Siitähän ei pitänyt tulla harmaa, mutta niin siitä vain tuli :) Mietittiin väriä kauan, kunnes mies oli käynyt ostamassa tuon tummanharmaan maalin. Päätettiin kokeilla sitä ja ihastuin siihen heti. Minähän halusin mustan, ja mies harmaan. Aika hyvä kompromissi, vai mitä? ;)

Pihasaunaan tehtiin viime viikolla katto, että voi talven aikana sitten naputella sen itse mökin kasaan. Siihen tuli tummanharmaa huopakatto, joka sopii mielestäni hyvin saunan "mökkimäiseen" lookiin :)
(Siitä minulla ei näköjään olekaan kuvaa.)

Tämmöistä tällä kertaa! :) Ihan hyvin hommat rullaa, vaikka syksy meinaakin viedä voimia.

Mukavaa viikkoa kaikille!<3

>jonna

tiistai 19. elokuuta 2014

Meillä on lattia!

Nyt on sitten lattiat valettu talosta ja tallista. Mahtava fiilis!
Kattopellitkin on laitettu tallin yhtä lapetta lukuun ottamatta.
Takkamies kävi viime viikolla kuuntelemassa meidän suunnitelmia. Olin jo unohtanut, että meille tulee takkakin! :D
Seuraavaksi on vuorossa panelointia ja maalaamista, ja sitten päästäänkin kodin sisäseinien kimppuun.
Ikkunoiden tilauskin alkaa olla jo käsillä.
Pihasaunaa ollaan yritetty edistää aina muiden hommien lomassa, tänään aletaan tekemään siihen kattoa.

Huh! Paljon on tapahtunut.

Lähipäivinä olemme saaneet suru-uutisia lähipiiristä, joten on hyvä myös välillä rauhoittua, olla vaan ja nukkua univelkoja pois.
Tänään käytiin ostamassa (työmotivaation parantamiseksi?) palju! :) Nyt vain odotellaan joitakin viikkoja, että se saadaan tehtyä. Silloin ollaan toivottavasti jo terassien kimpussa :)

Tämä alkusyksy on jännää aikaa.
Väsyttää enemmän. Yhtenä aamuna olin vähän shokissa kun herättyäni huomasin että "palelee!" Vieras tunne kesän jälkeen. Pimeys ei niinkään haittaa, mutta tämä kylmyys. Hyi, en tykkää.
Siispä ulkomaanmatkaa suunnittelemaan! Jospa vaikka ensi talvena pääsisi johonkin lämpimään.. :)

Myös leivontainnostus on syksyn myötä kasvanut.
Yhtenä päivänä tein porkkanapiirakkaa, toisena kinder-piirakkaa ja pitsaa.
Lisäksi on tullut tehtyä marjakiisseliä useaan kertaan. Harvinaista meillä, että uuni noin kovassa käytössä :)
Aivan malttamattomana odotan kyllä uutta, toimivaa keittiötä! :)

Ja lopuksi kuvapläjäys.


>jonna

perjantai 1. elokuuta 2014

Uskaltaiskohan?

Vuorossa putkihommia..
Keskuspölynimuri-putket on asennettu, samoin viemärit ja vesiputket.
Ja väliseinät on merkattu! Nyt näkee luonnossa sen, minkälainen talon pohjakuva on. Oon ihan täpinöissäni :)

Tuli myös hullu idea, että jätetään sisäsauna tekemättä kokonaan, ja sen tilalle pieni takkahuone/oleskelutila. Takkakin sattuisi olemaan juuri sopivassa paikassa.
Se olisikin unelmien täyttymys, koska meille ei tule vierashuonetta tai muutakaan "ylimääräistä" huonetta muuten ollenkaan.
Mutta pitää vielä miettiä asiaa..sähkösauna kun on niin helppo lämmittää; pihasaunassa (joka sekin valmistuu hiljalleen) taas on paremmat löylyt ja oma tunnelmansa. Pihasuunnitelmia ja paljuakin ollaan jo suunniteltu ;)

Saatiin myös vihdoin päätettyä kuistisyvennyksen väri. Siitä tulee männyn värinen, ja puu kuultaa lakan/maalin läpi. Sopii toivottavasti hyvin ympäröivään mäntymetsään.
Siitä ja talon väristä, tai sävytikuista, kuvaa alempana :)

Rentouttavaa viikonloppua!

>jonna